3 pistettä mukaan Limingasta
Julkaistu: 13.11.2021 22.05

3 pistettä mukaan Limingasta

3 pistettä Limingasta


Kolmella vahvalla kentällisellä liminkaan lähdettiin palaamaan takaisin voitto kantaan ja siinä onnistuttiin!


Ensimmäiseen erään cowboys-miehistö tuli hyvällä sykkeellä ja pelasi vahvaa ja tiivistä peliä, ja väännöstä palkinnon keräsi ensimmäisenä Ville Peltomaa joka napautti länkkärit 0-1 johtoon ajassa 6:44. Vain pari minuuttia edellisestä ja Cowboys johdon 0-2 taisteli maalien makuun viime otteluissa päässyt Rautaoja, Eskolan ja Juolan esityöstä. Erän jälkimmäisellä puolikkaalla johdon jo 0-3 lisäsi hienolla ohjauksella maalin edestä Marko Mehtälä jälleen Juolan toimiessa syöttäjänä.


Toisessa erässä Liki kavennuksen jälkeen johdon jälleen kolmeen maaliin ajassa 32:30 taiteili Korkiakosken serkukset Riki ja Matias ensin mainitun toimessa maalintekijänä. Erän puolivälin tienoilla Liki sai otetta paremmin pelistä ja jäähyn myötä Liki ylivoimalla jälleen kahden maalin päähän, mutta ennen erän loppua iski vielä autiorannan mörkö illan toisen maalinsa ajassa 37:17, syöttäjinä Mehtälän maalissa Ampula ja Laitala. Toisen erän jälkeen siis Cowboys johto 2-5


3. Erän alkupuoliskolla Liki painoi peliä kovaa Cowboys päätyyn, mutta maalin teki kuitenkin vastahyökkäyksestä Vähätiitto Peräahon loisteliaasta läpisyötöstä, lisäten johto aseman jo 2-6 numeroihin kellon pysähtyessä näyttämään aikaa 46:58. Loppu pelistä olikin melkoista puolustus taistelua kotijoukkueen saadessa kavennus maalien muodossa hurmosta päälle. Loppulukemat kuitenkin lopulta 5-6 ja 3 pistettä siis mukaan tämän viikonlopun taistelusta!!


Valmennuksen kommentit: reilu 2 erää pelikirjan mukasta peliä jonka jälkeen hieman paketti leves ja loppu hoidettiin kuitenkin kunnialla!!


*Kolme Cowboytä*


*** Marko Mehtälä

** Mikael Juola

* Henri Vähätiitto


Viikon päästä lauantaina 20.11 vieraaksi Uikko-Areenalle saapuu Et-po Ylitorniosta


#vihreääviihdettä #vierasvoitto

#cowboysedustus #cowboysedustus

Käyntiosoite Kalliontie 57 85500 NIVALA

Laskutusosoite Pl 49 85500 NIVALA