11
MAR
17.00
Cowboys Edustus, II DIVISIOONA POHJOINEN

TIHC, Tornio - Cowboys   8 - 7 JA

Tornio

Neljän maalin johto ei riittänyt Torniota vastaan

Virkeäjalkainen Cowboysin edustusmiehistö saapui haastamaan sarjan kärkijoukkueihin kuuluvaa Tornion IHC:a täyden kolmen kentällisen voimin. Cowboys aloitti ottelun puolustaen viisaasti Tornion taitavia hyökkääjiä vastaan. Hyvä puolustuspelaaminen palkittiin erän puolessa välissä kun Ville Peltomaa viimeisteli nopean vastahyökkäyksen päätteeksi tilanteeksi 0-1. Tornio ei tästä kuitenkaan hämmentynyt vaan tasoitti nopeasti tilanteeksi 1-1. Nopeasta tasoituksesta huolimatta Cowboys pääsi pyörittämään hyökkäyspeliä koko ajan paremmin. Vahvaa suorahyökkäyspelaamista seurasi kaksi Cowboysmaalia ja TIHC:n aikalisä. Hietalan Joonaksen vahvojen torjuntojen myötä Cowboys pääsi erätauolle hyvistä lukemista 1-3.

Toiseen erään saapui entistä vaarallisempi Cowboys. Cowboys siirtyi 30 sekunnin jälkeen jo 1-4 johtoon päivän komeimmalla osumalla. Joonas Raudaskoski ja Riki Korkiakoski pelasivat kulmapelissä kaksi TIHC-puolustajaa ulos tilanteesta ja syöttivät Ville Peltomaan maalintekopaikkaan. Peltsi kuitenkin päätti antaa maalin Joonakselle joka sai kuljettaa kiekon tyhjään torniolaismaaliin. Cowboysin kasvattaessa johtoaan seurasi pohjoisesta jo aikaisemmin tutuksi tullut jäähysuma. Cowboys pelasi hienoa alivoimaa, mutta Cowboysin päästessä ylivoimalle TIHC kavensi alivoimaisena tilanteeksi 2-4. Erän loppuun nähtiin vielä hieno yksilösuoritus Henri Niinikoskelta joka vei Cowboysin turvallisen tuntoisesti erätauolle lukemissa 2-5.

Kolmas erä käynnistyi kuuma tunteisten TIHC pelaajien jäähyillä. Cowboys käytti ylivoiman hienosti hyödykseen Antti Eskolan siirtäessä paluukiekon maaliin. Maalista hermostuneet TIHC pelaajat tuntuivat menettäneensä hermot totaalisesti ottaen useita turhautuneita jäähyjä. Cowboys ei pystynyt kuitenkaan hyödyntämään näistä seuranneita ylivoimia ja peli passivoitui. Hermostuneisuus tarttui myös Cowboys-puseroon ja TIHC kavensi kahden miehen ylivoimalla tilanteeksi 3-6. Maalia seuranneesta kahakasta seurasi myös Cowboysille jäähy ja peliä jatkettiin edelleen alivoimaisena. Riki Korkiakoski esitti kuitenkin erinomaista taistelutahtoa ja väänsi itsensä väkisin maalintekopaikkaan. Rikin laukaus ei ehkä ollut erityisen laadukas, mutta jokatapauksessa riittävä. Tilanne jälleen turvallinen 3-7, kun peliä jäljellä noin kahdeksan minuuttia.

Jostakin TIHC kuitenkin kaivoi valtavan taistelutahdon ja väänsi maali maalilta tilanteeksi tasan 7-7. Nuori Cowboys-joukkue ei keksinyt keinoja pysäyttää taitavia vastustajia, eivätkä Joonas Hietalan erinomaiset venytykset aivan riittäneet loppuun asti. Kolmella kolmea vastaan pelattavalla jatkoajalla Cowboyskin pääsi kokeilemaan voittomaalin tekoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Vajaan kahden minuutin jatkoajan pelaamisen jälkeen TIHC-pelaaja karkasi läpiajoon ja viimeisteli tyylikkäästi pelin päätöslukemat 7-8.

Viikon päästä perjantaina otetaan ensimmäisen kerran yhteen Ylivieskan Jääkarhujen kanssa vieraskentällä.

_Ville Turunen_

Tilastot
TIHC, Tornio

8 - 7 JA

1 - 31 - 25 - 21 - 0
5'Jäähy: 2 minKaattari Riku
9'MaaliPeltomaa Ville
9'MaalisyöttöRaudaskoski Joonas
9'2. maalisyöttöKorkiakoski Riki
12'MaaliJuola Mikael
12'MaalisyöttöKaattari Riku
12'2. maalisyöttöNiinikoski Henri
16'MaaliRaudaskoski Joonas
16'MaalisyöttöPeltomaa Ville
16'2. maalisyöttöKorkiakoski Riki
20'MaaliRaudaskoski Joonas
20'MaalisyöttöPeltomaa Ville
20'2. maalisyöttöKorkiakoski Riki
21'Jäähy: 2 minEskola Antti
25'Jäähy: 2 minKukkola Esa
29'Jäähy: 2 minKorkiakoski Matias
30'Jäähy: 2 minMeriläinen Sami
33'MaaliNiinikoski Henri
43'MaaliEskola Antti
43'MaalisyöttöSaarimaa Mika
49'Jäähy: 2 minKukkola Esa
51'Jäähy: 2 minMyllylä Joonas
53'MaaliKorkiakoski Riki
56'Jäähy: 2 minNiinikoski Henri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Käyntiosoite Kalliontie 59 85500 NIVALA

Laskutusosoite Kiviahontie 101 85540 Nivala