9
LOK
16.00
Cowboys Edustus, Runkosarja 2-divisioona, lohko 5

Cowboys - TIHC  

Uikko-Areena

Cowboys voittaa Tiikereitä vastaan jatkoajalla

Sarjakausi päästiin vihdoin aloittamaan Cowboysin osalta kotiluolassa Tornion ihc: tä vastaan. Tätä päivää tullaan muistelemaan pitkään, sillä niin täynnä tapahtumia ja juonenkäänteitä se oli.

Ensimmäisessä erässä vauhtia riitti alusta asti molemmilla joukkueilla. Torniolaiset aloittivat maalinteon erän puolivälin jälkeen siirtyen johtoon. Heti perään tuomittiin kotijoukkueelle jäähy ja tilanne ei näyttänyt hyvältä länkkärihatun alta katsottuna. Mutta kuinka ollakkaan juonikas alivoimaduo Peltomaa ja Vähätiitto taiteilivat länkkärit tasoihin pelissä, viimeksi mainitun toimiessa maalin tekijänä. Erän loppua kohti mentäessä molemmilla joukkueilla oli paikat tehdä lisää maaleja, mutta siinä onnistui vain vieraat kertaalleen ja niimpä erätauolle lähdettiin vierasjohdossa 1-2. ????

Toinen erä tarjosikin monenlaista tapahtumaa. Kun ottelua oli pelattu 32.55 oli vieraiden johto kasvanut jo kolmeen maaliin Tiikerilauman johtaessa ratkaisevan tuntuisesti jo 1-4. Tässä kohtaa alettiin ihmettelemään ja paikkailemaan jäässä ollutta vauriota, jota ei kuitenkaan sääntöjen sallimassa ajassa saatu korjattua turvalliseen pelikuntoon. Ottelu keskeytettiin ja ottelun loppu siirrettiin pelattavaksi ylivieskan jäähalliin. N. 30km siirtymä pikatahdilla ja vajaan 2h päästä keskeytyksestä kiekko jäähän Ylivieskassa. Toisen erän jälkimmäinen puolisko olikin sitten Cowboys hallintaa ja ajassa 39.16 Saarimaan lavasta kiekko verkkoon ja arvokas kavennus. 2-4 siis numeroista toiselle erätauolle.

Kolmanteen erään jäälle tuli sisuuntunut ja selvästi nälkäinen Cowboys. Peliä pyöritettiin vaihto toisensa jälkeen Torniolaisten päädyssä ja kellon näyttäessä 48.25 Vähätiitto tuikkasi kiekon nuottaan ja kotijoukkue oli jo maalin päässä. Erän loppua kohti mentäessä länkkäri tivoli oli jo sitä luokkaa että vierailijat joutuivat tyytymään vain roiskimaan kiekkoa pois omalta alueelta. Kunnes esiin astui erän loppujen erikoismies Saarimaa joka ylivoiman jälkitilanteesta tasoitti pelin 4-4 kellon näyttäessä 58.22

Jatkoajalla sama tahti jatkui kunnes 63.41 ajassa Juola pääsi lyömään kiekon lähes tyhjään Torniolais maaliin, ja näin 2 pistettä matkasivat nivalaan lukemin 5-4????????