Julkaistu: 01.07.2017 00.00

Kovan luokan jääkiekko-osaamista Jokilaaksoon.

Ylivieskan jääkarhut, Nivala Cowboys ja Cobrat Oulaisista ovat palkanneet yhdessä tsekkiläistaustaisen Vladimir Kolekin valmennuspäälliköksi kehittämään ja koordinoimaan seurojen junioritoimintaa. Kolek on pitkän linjan kiekkomies ja on toiminut viime vuodet Kainuussa mm. jääkiekkoliiton taitovalmentajana, Junnu Hokkissa nuorisovalmennuspäällikkönä sekä vastuuvalmentajana Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa. Hän on myös valmentanut mestiksessä Kajaanin Hokkia sekä Kouvolan KooKoo:ta Vladimirin työn pääpaino on valmennustoiminnan kehittämisessä sekä valmentajien kouluttamisessa. Lisäksi merkittävä työpanos käytetään harrastajapohjan laajentamiseen ja koulu-päiväkotiyhteistyön käynnistämiseen kaikilla paikkakunnilla. Olemme seuroissa tulleet siihen tulokseen, että jos haluamme pärjätä alati kiristyvässä kilpailussa, meidän täytyy tehdä oikeaa yhteistyötä ja tämä yhteisen valmennuspäällikön palkkaaminen on merkittävä askel siihen suuntaan. Tuomme ammattimaisen otteen seuratoimintaan ja pitkäjänteisen kehitystyön myötä tarkoituksena on luoda jokilaaksojen jääkiekkoilijoille oma pelaajapolku jotta tällä alueella pystytään haastamaan juniorisarjoissa valtakunnan kärkijoukkueet. Olemme todella tyytyväisiä saadessamme huippuosaajan kehittämään jokilaaksojen jääkiekkoilua eteenpäin. Kehitystyön mahdollistaa Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä seuratuki sekä Kärppä-säätiön avustus. Lisätietoja antaa Markku Hanhela, Cobrat puheenjohtaja 0405385153

Seuran uusimmat

Käyntiosoite Kalliontie 57 85500 NIVALA

Laskutusosoite Pl 49 85500 NIVALA