21
LOK
13.30
Cowboys Edustus, II DIVISIOONA POHJOINEN

Roki Rebels, Rovaniemi - Cowboys   6 - 7 JA

Lappi Areena

Rebelsin kustannuksella pistetili auki

Cowboys voitti kauden viidennen runkosarjapelinsä, joka pelattiin Rovaniemellä Roki Rebelsiä vastaan. Peli päättyi jatkoaikamaalilla länkkäreille 6-7.

Cowboys aloitti ottelun vahvasti saaden muutaman pitkän hyökkäyksen Rebels päätyyn ensimmäisen erän alussa. Vahva aloitus palkittiin jo kolmen peliminuutin jälkeen Esa Kukkolan taisteltua paluukiekon verkon perukoille. Maalin jälkeen painostus siirtyi vahvasti kohti Cowboys-maalia. Kahdeksan peliminuutin kohdalla Rebels tasoittikin pelin. Ensimmäisen erän loppu pelattiin vauhdikkaasti pienoisessa Rebels painostuksessa.

Toinen erä alkoi rikkonaisella pelillä molempien joukkueitten ottaessa hieman turhia jäähyjä. Ylivoiman pääsi ensimmäisenä hyödyntämään Cowboys Atte Peräahon laukoessa maalin hienon yksilösuorituksen päätteeksi. Maalin jälkeen Rebels hyödynsi kuitenkin tylysti kaksi ylivoimaansa ja toiselle erätauolle lähdettiin lukemissa 3-2.

Kolmatta erää kerettiin pelata vain kolme minuuttia kun Mika Saarimaa tasoitti ottelun päivän tyylikkäimmällä osumalla. Rebels siirtyi kuitenkin nopeasti takaisin johtoon ennen erän puolta väliä. Johtoon päästyään Rebels otti kaksi kohtalokasta jäähyä, joista Cowboys rankaisi ensin viidellä kolmea vastaan Antti Eskolan komella laukauksella ja heti perään Cowboys siirtyi johtoon yhden miehen ylivoimalla Mika Saarimaan illan toisella. Johtoon siirryttyään Cowboys esitti päivän parasta peliään ja Janne Linna siirsikin Cowboysin kahden maalin karkumatkalle vahvalla henkilökohtaisella nousulla.

Välittömästi Cowboysin siirryttyä kahden maalin johtoon Rebels kasasi joukkonsa aikalisällä ja kavensi ottelun tilanteeseen 5-6. Kavennusta seurasi Cowboysin kaksi jäähyä. Cowboys taisteli alivoiman kolmella miehellä lähes erinomaisesti kunnes Rebels tasoitti pelin onnekkaan kuvion päätteksi. Varsinainen peliaika päätettiin lukemiin 6-6 Tuomas Ringin tehdessä vielä muutaman komean torjunnan. Kun Cowboys ei saanut hyödynnettyä jatkoajan puolelle jatkunutta ylivoimaa, otti Ville Peltomaa ohjat omiin käsiinsä ja karkasi läpiajoon viimeistellen tyylikkäästi rannelaukauksella Cowboysin rautaliigakauden ensimmäisen voiton.

Tuomas Ring jatkoi tolppien välissä vahvoja otteita keräten huimat 56 torjuntaa. Länkkäreiden tehokkaimpina häärivät tutut Antti Eskola 1+3 ja Mika Saarimaa 2+1.


Huomenna jatketaan pistejahtia revanssin merkeissä! Seuraa peliä FINHOCKEY.FI/TULOSPALVELU

Pelin raportoi Rovaniemen kirjeenvaihtaja / EX-Cowboy Ville Turunen

Tilastot
Roki Rebels, Rovaniemi

6 - 7 JA

1 - 12 - 13 - 40 - 1
3'MaaliKukkola Esa
3'MaalisyöttöSaarimaa Mika
3'2. maalisyöttöEskola Antti
5'Jäähy: 2 minEskola Antti
22'Jäähy: 2 minKaattari Riku
29'Jäähy: 2 minPeräaho Atte
35'MaaliPeräaho Atte
35'MaalisyöttöEskola Antti
35'2. maalisyöttöTakalo Tuomas
35'Jäähy: 2 minNiinikoski Henri
43'MaaliSaarimaa Mika
43'MaalisyöttöKukkola Esa
48'MaaliEskola Antti
48'MaalisyöttöNiinikoski Henri
48'2. maalisyöttöLinna Janne
49'MaaliSaarimaa Mika
49'MaalisyöttöEskola Antti
49'2. maalisyöttöNiinikoski Henri
53'MaaliLinna Janne
55'Jäähy: 2 minSaarimaa Mika
55'Jäähy: 2 minPeräaho Atte
63'MaaliPeltomaa Ville

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Käyntiosoite Kalliontie 57 85500 NIVALA

Laskutusosoite Pl 49 85500 NIVALA